Joskus arki on raskasta ja harmaat. Alla piristykseksi Internetistä noukittuja kevennyksiä:

Amerikkalaiset ja venäläiset huomasivat eräänä päivänä, että jos he jatkavat tätä asevarustelua, jonain päivänä he vielä posauttavat koko maailman. Niinpä he tekivät sopimuksen; kumpikin osapuoli vetäytyy taholleen 5 vuodeksi. Sinä aikana kumpikin puoli kouluttaa itselleen tappelukoiran. Kun 5 vuotta sitten on kulunut he tapaavat jälleen koiratappelussa. Ja se, kumman koira voittaa, voittaa koko asevarustelukisan. Venäläiset ryhtyivät heti toimeen: He etsivät koko Siperian ilkeimmän susi-nartun ja vahvimman susi-koiraan. Tämän jälkeen he tekivät näillä pentuja. Poikasista he valitsivat sen joka oli muita pentuja isompi. Muut pennut tapettiin, jotta yhdelle valitulle pennulle riittäisi enemmän maitoa. Sitten he ryhtyivät kouluttamaan sudenpennusta tappajaa. He onnistuivat niin hyvin, että ruoka piti heittää kepillä sudelle ja sen häkit kalterit olivat vahvinta terästä ja yli 10 cm paksuiset. Sitten lopulta koitti odotettu päivä. venäläiset toivat paikalle sutensa ja olivat varmoja voitostaan, varsinkin nähtyään amerikkalaisten koiran, joka oli pieni mäyräkoira. Koirat vietiin areenalle ja laskettiin toistensa kimppuun. Susi hyökkäsi heti pienen mäyräkoiran kimppuun, mutta mäyräkoira nappasikin hämmästynyttä sutta kaulasta ja yhdellä napsaisulla puraisi suden kaulan auki.
. Miten tämä on mahdollista, venäläiset ihmettelivät, meidän parhaimmat kouluttajamme tekivät tuosta sudesta tappokoneen.
. Voi olla, sanoivat amerikkalaiset, mutta meidän parhaat plastiikkakirurgimme viettivät 5 vuotta tehden tuosta alligaattorista koiran näköistä.
***
Olipa kerran suomalainen, venäläinen ja amerikkalainen kenraali.
. Amerikkalainen kehui: Meillä on niin paljon lentokoneita, että jos ne kaikki lentäisivät Euroopan ylle, niin koko Euroopassa olisi pimeää.
. No, venäläinen kehui: Meillä on niin paljon laivoja, että jos ne kaikki ajaisivat Atlantille, niin voisi kävellä kuivin jaloin Euroopasta Amerikkaan.
. Suomalainen pohti hetken ja sanoi: Meillä Suomessa, aivan Keuruun keskustassa asuu sellainen vääpeli, että hän rutistaa vasemmassa kädessään yhtaikaa kolme alokasta!
Venäläinen ja amerikkalainen menivät aivan kalpeiksi.
. Amerikkalainen totesi: Ei meillä ihan niin paljon niitä lentokoneita ole.
. Venäläinenkin tunnusti: Eikä meilläkään ihan niin paljon niitä laivoja ole.
. Suomalainen vähän punastui ja sanoi: Ei se meidän vääpelikään ihan keskustassa asu!
***
Amerikkalaisturisti oli Helsingissä ja matkaopas esitteli hänelle kaupunkia. He menivät Suurkirkkoon ja jenkki taivasteli, kuinka pientä ja vaatimatonta Suomessa on. Seuraavaksi opas vei turistin Eduskuntatalolle, ja jälleen jenkki ihmetteli kuinka pienessä ja mitättömässä rakennuksessa parlamentti työskentelee. Opasta rupesi tosissaan kututtamaan turistin mietteet. Sitten siili käveli tien yli, josta jenkki innostui:
. Mikäs eläin tuo on?
Opas keksi tilaisuutensa tulleen ja vastasi:
. Se on satiainen!
***
Tietokonebisneksellä monimiljonääriksi tullut Bill Gates kuoli. Hän saapui Pietarin puheille.
Pietari tunnisti oitis tulijan ja kehui kovasti Gatesia joka oli myynyt miljoonia tietokoneita amerikkalaisille. Sen sijaan Microsoft Windows 95 käyttöjärjestelmä sai Pietarilta nuhteita.
. Mutta haluan olla reilu ja saat mahdollisuuden valita, menetkö taivaaseen vai helvettiin.
Bill Gates meni alas katsomaan helvettiä. Siellä miehet pelasivat hiekkarannalla lentopalloa vähapukeisten neitokaisten kanssa, musiikki soi ja virvokkeita tuntui riittävän. Seuraavaksi Gates meni kurkistamaan taivaaseen, jossa vallitsi unelias meininki. Enkelikuoron harppu oli hieman epävireessä ja Gates poistui korviaan pidellen.
. Taidan valita alakerran, sorry vaan!
Viikon kuluttua Pietari poikkesi tervehtimään. Bill Gates oli täysin onneton, sillä ranta oli öljyn saastuttama, aurinko pilvessä eikä neitokaisia mailla halmeilla.
. Minua petettiin, missä se luvattu makea elämä on, Gates valitti.
Pietari hymähti ja sanoi:
. No mutta hyvä mies, olisihan sinun pitänyt ymmärtää, että se oli vain demo!

***

Pikku-Kalle katseli telkkaristaan Euroopan Cupin loppuottelua, kun äiti tuli komentelemaan:
-Ja nyt heti sänkyyn siitä ja luet iltarukouksesi.
Kalle tuijotti television kuvaruutua kuin hypnoosissa ja huokaisi:
-Kuinkahan kyttyrää Jumala tykkää, kun sitä häiritään kesken näin jännän matsin?

***

-Kuinka tästä pääsee nopeimmin sairaalaan, vanha kiltti täti kysyi Pikku-Kallelta linja-autossa.
-Hypätkää ulos tuossa seuraavan mutkan kohdalla, neuvoi Kalle.
-Siinäkö se sairaala on?
-Ei, mutta kyllä joku varmaan tulee ja korjaa teidät siitä perille.

***

-Meidän äiti muistuttaa puoliksi koiraa ja puoliksi arkeologia, Kalle paljasti Villelle.
-Miten niin?
-No jos se ei hauku niin sitten se kaivelee menneitä.

***

-Liisa, miksi aina vastaat minun kysymykseeni kysymyksellä, Kalle marmatti.
-Ihanko totta? Teenkö minä tosiaan niin?

***

-Isä, Pikku-Kalle kiljui ruuhka bussissa. -Mulla on kamala pissa hätä.
-Älä poika yritä kusettaa mua, isä vastasi rauhallisesti.

***

Kallen isoveli perusti asianajotoimiston. Kun ensimmäinen asiakas saapui, Kallen veli ilmoitti, että kysymyksiin vastaamiset maksavat sitten tuhat markkaa kappaleelta.
-Eiköhän tuo ole vähän liian kallista, asiakas ihmetteli.
-Onhan se. Mikä olikaan seuraava kysymyksenne?

***

Kuinka usein bussi pysähtyy tällä pysäkillä? vanha täti kysyi Pikku-Kallelta linja-autossa.
-Vain kerran. Sitten se jatkaa matkaa.

***

-Kiitos kiltti täti, että toit minulle tällaisen lelun, Pikku-Kalle sanoi kohteliaasti.
-No lapsi kulta, eihän siinä ole mitään kiittämistä.
-Samaa mieltä minäkin olen, mutta äiti käski kiittää.

***

Pikku-Kalle oli saanut joululahjaksi rummut. Hän oli niistä tietysti hyvin ylpeä ja kerskui kavereilleen.
-Uskotteko muuten, että nämä ihmerummut pystyvät kertomaan kellonajankin?
-No ei varmaan uskota, kaverit totesivat.
Kallen ei auttanut muu kuin istahtaa rumpujen taakse, ja pian alkoi jumalaton meteli. Samassa yläkerrasta koputettiin täysillä kattoon, ja römeä miesääni kiljaisi:
-Hiljaa! Kello on puoli yksi yöllä!

***

Pikku-Kalle oli päässyt vanhempiensa kanssa ravintolaan syömään. Annokset olivat niin mahtavia, että jokaiselle jäi jotakin lautaselle. Äiti, joka oli kovin nuuka, ilmoitti tarjoilialle:
-Voisitteko tuoda minulle muovipussin, niin voisimme viedä ruuantähteet koirallemme?
-Jippii, Kalle hihkaisi. -Mä saan koiran!