Liity tukiryhmään
Etusivu > Blogi

Juhani copy 2.jpg - pienennetty

Blogit

Kenen lukuihin uskotaan?
16.12.2011 4
Salon kaupunginvaltuusto päätti aloittaa sosiaalisen luototuksen vuonna 2012. Tämä tarkoittaa, että Salossa asuville pienituloisilla ja vähävaraisilla henkilöillä, joilla ei ole mahdollisuutta muulla tavoin saada kohtuuhintaista luottoa, on sitä mahdollista saada kaupungilta. Tässä ei ole esteenä esimerkiksi luottotietojen menettäminen.
Hallintoa kevennetään
04.10.2011 14
Särkisalolainen Jari Siltanen oli oikeassa omassa mielipidekirjoituksessaan (SSS 29.9.), kun hän kehotti päättäjiä puuttumaan virkamieskoneiston kulurakenteiseen. Työtä hallinnon keventämiseksi ja johtaja-/päällikkötason virkojen vähentämiseksi on kuitenkin kaupunginhallituksen ohjauksessa tehty tuloksekkaasti kuluneen vuoden aikanakin.
Kuuma syksy
12.09.2011 10
Lämmin kesä on vaihtunut syksyksi. Mennyt elokuu oli jo aktiivista aikaa kunnallispolitiikassa ja arkinen kokousrytmi on pyörähtänyt käyntiin. Onkin tullut aika jälleen herättää myös blogini eloon kommentoimalla aika ajoin ajankohtaisia asioita, lähinnä politiikkaan liittyen.
Kaupunkikävelyllä
17.06.2011 1
Kaupunkilaisten huoli tyhjenevistä liikehuoneistoista, ränsistyneistä taloista ja rakentamattomista tonteista Salon keskustassa antoi aiheen luottamushenkilöiden, virkamiesten ja kiinteistön omistajien yhteiselle maastoutumiselle Salon ydinkeskustaan tiistaina 14.6. iltapäivällä.
Salon kuukausiraportti liian vähällä huomiolla
17.05.2011 0
Salon kaupunginhallitus käsittelee kuukausittain kaupungin kaikkea oleellista toimintaa ja taloutta koskevan raportin. Raportointia on kehitetty varsinkin viimeisen reilun vuoden aikana ja se sisältää paljon informaatiota tiiviissä muodossa. Raportti menee aina tiedoksi myös kaupunginvaltuustolle, kuten eilen maanantainakin (16.5.).
Kiitos Ystävät
26.04.2011 5
Uusi eduskunta aloittaa työnsä kuluvalla viikolla. Tällä kertaa en mahtunut mukaan uusien edustajien joukkoon ja jäimme selkeästi omasta tavoitteestamme äänimäärän suhteen. Monta muuta tavoitetta saavutettiin: Vaalityössäni tavalla tai toisella mukana olleiden joukko kasvoi kaiken aikaa ja varsinkin loppua kohden. Meidän sanomamme oli kiinnostava, mutta ei johtanut tarpeeksi syvälle ja päätöksiä kirjoittaa numero 183 äänestyslappuun syntyi liian vähän.
Vitsit ja valehtelu eivät ole politiikkaa
13.04.2011 7
Tätä blogia kirjoittaessani on eduskuntavaalien ennakkoäänestys juuri päättynyt. Ennakkoäänien määrä antaa viitteitä äänestysaktiivisuuden hienoisesta laskusta täällä Varsinais-Suomessa verrattuna edellisiin eduskuntavaaleihin. Vaalikiertueen aikana ympäri Varsinais-Suomea olen kuunnellut satojen ihmisten ajatuksia ja keskustellut heidän kanssaan politiikan ajankohtaisista asioista, kuten myös laajemmista yhteiskunnallisista kysymyksistä ja elämän arjesta.
Nuorten tietä on tasoitettava
03.04.2011 1
Satsaukset lapsiin, nuoriin ja koulutukseen ovat parasta tulevaisuuspolitiikkaa. Paremminvointivaltiossa huolehdimme yhdessä siitä, että saamme jokaisen nuoren kyvyt käyttöön Suomea rakentamaan.
Mihin kuntaliitoksella pyritään?
29.03.2011 9
Oikealla ohjauksella Salosta tulee eteläisen Suomen voimakeskittymä pääkaupunkiseudun ja Turun väliin ja kuntalaiset sekä kuntatalous voivat hyvin voimakkaan elinkeinorakenteen kannattaman.
Yhteinen vastuu vanhemmuuden kustannuksista
23.03.2011 1
Vanhemmuudesta työnantajille koituvien lisäkustannuksien kattamiseksi on saatava rahoitusmalli, joka kohtelee kaikkia työnantajia tasapuolisesti.
Itäinen ohikulkutie on Kantatie 52 perusparantamista
14.03.2011 4
SSS:ssa (22.2.2011) oli artikkeli, jossa taas kerran tuotiin esiin Varsinais-Suomen saama osuus valtion liikenneinvestointien jaossa. Sitä ei voi kiistää, että se on ollut viime vuodet todella surkeaa. Maakuntahallitus on yrittänyt tuoda esille maakunnan hankkeita, mutta tuloksetta. Rahaa ei ole tullut tiehankkeille eikä ratahankkeille. Maakunnankaan listalla meille salolaisille tärkeä itäinen ohikulkutie ei ole ollut näkyvästi esillä. Hanke on ollut listan hännillä, vain seudullisena hankkeen
Voiko junalla mennä töihin?
06.03.2011 7
Viimeaikojen uusi ilmiö on joukkoliikenteen palvelutason romahtaminen. Lentoliikenteen myöhästymiset ja pitkät turvatarkastusjonot ovat jo jonkin aikaa olleet matkustamisen arkipäivää. Hyvinvointimme kannalta paljon oleellisempaa on kuitenkin junaliikenne, jonka varaan kymmenet tuhannet ihmiset suunnittelevat päivittäiset työmatkansa
Vaaliasetelma muuttuu
25.02.2011 0
Media keskittyy nykyään spekulaatioihin tulevan eduskunnan kokoonpanosta, pääministeristä ja hallituksen linjasta. Otsikoissa ovat puolueiden puheenjohtajat, vaikka äänestäjät valitsevat 200 kansanedustajaa. Onko äänestäjillä tässä hullunmyllyssä kuluttajansuojaa valinnastaan? Neljän suuren puolueen varsinaissuomalaiset piirijohtajat toivat haastattelussaan (SSS 18.2.2011) esille omia linjauksiaan maakunnassamme.
Nokia pysyy vahvana Salossa
13.02.2011 4
Nokian julkisti viime perjantaina tulevan strategiansa. Tj. Elop myönsi Nokian epäonnistuneen etenkin älypuhelinten kehitystyössä. Tilanteen korjaamiseksi Nokia aloittaa tiiviin yhteistyön ohjelmistojätti Microsoftin kanssa. Reaktiot ovat olleet osin tyrmistyneitä, mutta tarkempaa analysointia tehdään vielä pitkään. Tiedossa on, että muutokset aiheuttavat suuria henkilöstövähennyksiä myös Suomessa. Maan hallitusta on informoitu, jotta rakennemuutokseen osataan varautua mahdollisuuksien mukaan.
Kesätöitä nuorille
28.01.2011 1
Nuorten kesätyöllistäminen alkaa olla jälleen kevään häämöttäessä ajankohtainen keskustelun aihe. Monet nuoret hakevatkin jo nyt tässä vaiheessa tulevan kesän työpaikkaansa. Salon Seudun Sanomat oli kiinnostunut nuorison kesätyöllistämisestä jo joulun tienoilla, jolloin toimittaja oli minuun yhteydessä tähän tarkoitukseen varatuista määrärahoista Salon kaupungin osalta. Tämän vuoden budjetissa ei valtuuston tekemän päätöksen mukaan, ole kuitenkaan erikseen varauduttu nuorten kesätyöllistämiseen.
Uusi olo- ja työhuone
22.01.2011 0
Salon toria on pidetty koko kansan olohuoneena ja sellaisena se varmasti tulee säilymään jatkossakin. Torstaina 20.1.2011 Salossa kirjoitettiin uusi kappale historiaa, kun Saloran entiset kiinteistöt vihittiin uuteen käyttöön. Saloon on noussut uusi kulttuurin, liiketoiminnan ja yrittämisen ilmentymä, yhdistetty olo- ja työhuone - Astrum-keskus. Sen tulevaisuuden yhtenä vahvana visiona on toimia koko kansan olohuoneena kulttuurin, viihteen ja harrastamisen muodossa.
Psykiatrinen osastohoito viedään Salosta
15.12.2010 5
Varsinais-Suomen Sairaanhoitopiirin hallitus päätti 14.12.2010 kokouksessaan laittaa Halikon Sairaalan kiinteistöt myyntiin. Tällä päätöksellä tähdätään myös psykiatrisen osastohoidon siirtämiseen pois Salosta. Salonseutulaisille psykiatrista osastohoitoa tarvitseville potilaille ja Halikon sairaalan työntekijöille tämä on ikävä uutinen.
Kielikokeesta kansalaisuustestiin
02.12.2010 1
Suomessa on noin 200 000 ulkomaalaista joko opiskelemassa tai töitä tekemässä. Suurimmat kansallisryhmät ovat venäläiset ja virolaiset. Osa hakee myös Suomen kansalaisuutta. Miten Suomen kansalaisuuden saa? Sitä voi hakea, kun hakija täyttää tietyt edellytykset. Näitä ovat ikä, muutaman vuoden asuminen Suomessa, riittävä toimeentulo ja tyydyttävä kielitaito. Rikosrekisteriä ei saa olla eikä maksamattomia veroja. Kansalaisuuden voi silti saada vaikka kaikki edellytykset eivät täytyisikään.
Irlannissa tapahtuu
19.11.2010 3
Vielä viime vuonna me suomalaiset olimme näreissämme siitä, että Euroopan Unioni tuki niin paljon irlantilaisia. Nyt Irlannissa tapahtuu kuten Suomessa 1990-luvun alussa. Irlannin ongelmien syytä voidaan etsiä kansainvälisestä pankkikriisistä, mutta todelliset syylliset löytyvät irlantilaisista pankeista, jotka ovat holtittomasti lainanneet rahaa. Nyt pankeilla on runsaasti ongelmaluottoja. Asuntojen hintojen romahdus ja työttömyys ovat tietäneet isoja vaikeuksia irlantilaisille.
Klippulaa ja Nikssaaren saunaa tarvitaan jatkossakin
06.11.2010 4
Salon Seudun Sanomissa (6.11.2010) oli laaja juttu liittyen Antti Rantakokon 4.11. julkaisemaan kaupunginjohtajan budjettiesitykseen Salon kaupungille ensi vuodeksi. Jutun perusteella saa äkkiseltään sen kuvan että Salo on päättänyt tai päättää myydä esimerkiksi Klippulan kesäsiirtolan ja Niksaaren saunan Särkisalossa.
Päättäjät näyttämään esimerkkiä
05.10.2010 11
Maanantaina kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan esittämän talouspaketin tulevan vuoden talousarvion valmistelun pohjaksi. Paketti nojaa huomattavalta osin leikkauksiin kaupungin n. 160 miljoonan euron henkilöstömenoista. Käytännössä puhutaan 10 miljoonan euron suuruisesta summasta, joka on puolet noin 20 miljoonan euron sopeuttamistarpeesta. Neuvottelut henkilöstöjärjestöjen kanssa aloitetaan 6.10. Päätöksenteko hallituksessa ja lopulta valtuustossa tulee väistämättä olemaan vaikeaa.
Tarvitaan toimenpiteitä
17.09.2010 6
Kaupungin talouden kiristyminen on tosiasia ja tilanne vaatii poliittisilta päättäjiltä toimenpiteitä. Olla tekemättä mitään ei ole edes vaihtoehto. Kysymys onkin siitä, pystymmekö itse valitsemaan ne toimenpiteet, joilla on suurin teho talouden korjaamisessa ja samalla pienimmät haittavaikutukset kaupungin palveluihin. Virkamiesjohdon toimesta on tehty kattavat selvitykset mahdollisista säästöistä toimialakohtaisesti.
Salon kaupungin ja sairaanhoitopiirin yhteiseksi tavoitteeksi synnytysten jatkuminen Salossa
21.08.2010 5
Salon kaupunki ja Varsinais-Suomen Sairaanhoitopiiri käynnistivät viime keväänä yhteishankkeen, jonka yhtenä tavoitteena on parantaa Salon kaupungin omistajaohjausta sairaanhoitopiirissä. Suomeksi tämä tarkoittaa suurempaa päätösvaltaa Salon kaupungille salolaisia koskevissa asioissa erikoissairaanhoidon osalta.
Jätepuuta etsitään
23.07.2010 2
Vielä on kesää jäljellä, vaikka heinäkuu alkaakin lähetä loppuaan ja sitä myötä myös monien kesälomat. Eduskunta viettää kuitenkin vielä istuntotaukoaan tovin aikaa, mutta eduskuntatyön jälleen käynnistyttyä, sillä on käsittelylistallaan mittavia asioita.
Kerjääminen ja väkisin kaupustelu eivät kuulu Suomen kaduille
30.06.2010 6
Kesä on juuri kauneimmillaan ja parhaimmillaan. Kesäaika tuo valitettavasti myös lieveilmiöitä mukanaan Suomeen. Sisäasiainministeriön työryhmä antoi väliraporttinsa kerjäämisen kieltämisestä juuri ennen juhannusta. Työryhmä esittää raportissaan, että kerjääminen julkisella paikalla itseään elättääkseen kiellettäisiin järjestyslailla. Hyvä tuttavani, kokoomuksen kansanedustaja Juha Hakola teki asiasta huhtikuussa lakialoitteen, jota työryhmän raportin perustelut myötäilevät pääosin.
Prinsessa sai prinssinsä, mutta arki on edessä
20.06.2010 1
Eilen lauantaina lähes kaikkien katseet olivat kohdistuneet Ruotsin kruununprinsessa Victorian satuhäihin. Kansa sai mitä halusi: oli upea hääpari, pukuloistoa, glamouria jne. Pääasia luonnollisesti oli, että Victoria ja Daniel saivat toisensa.
Varapuheenjohtajia Varsinais-Suomeen, ministerit puuttuvat
14.06.2010 0
Puoluekokousten varsinainen superviikonloppu on takana. Itse sain olla mukana Kokoomuksen puoluekokouksessa Jyväskylässä valitsemassa lietolaista kansanedustajaa Anne-Mari Virolaista puolueen varapuheenjohtajaksi. Uskon tämän vaikuttavan myös maakunnan edunvalvonnan painoarvoon puolueen sisällä.
Maistiaiset illan kaupunginhallituksesta sekä tulevan viikonlopun puoluekokouksista
07.06.2010 0
Salon kaupunginhallitus päivitti tämän vuoden talousarvion toteutumista illan kokouksessaan . Kaksi asiaa nousi ylitse muiden. Sosiaali- ja terveyslautakunta joutui muuttamaan menoarviotaan siten, että erikoissairaanhoidon menoihin varataan 3,9 miljoonaa euroa lisää. Tämä ei johdu erikoissairaanhoidon lisääntyneestä käytöstä vaan yllättävän rajusti kohonneesta kustannustasosta. Hoito on siis kalliimpaa kuin ennen. Osittain tällä myös kustannetaan Salon aluesairaalan investointeja.
Kesäkuu ei alkanut hyvin Varsinais-Suomen osalta
03.06.2010 0
Tänään kantautui varsin huonoja uutisia Turulle ja koko Varsinais-Suomelle. Viking Line yhtiö ilmoitti, ettei se ainakaan toistaiseksi tilaa uusia laivoja STX:n Turun telakalta, ja yhtiö aikoo siirtää muutenkin hankintojaan tulevaisuuteen. Syyksi tähän ilmoitettiin, että Viking Line ei saanut riittävän hyviä tarjouksia.
Viikonloppu täynnä tapahtumia
31.05.2010 0
Viikonloppu Salossa oli jälleen kerran täynnä erilaisia tapahtumia.
Vilkas poliittinen viikko
28.05.2010 0
Tälläkin viikolla on tapahtunut paljon niin salolaisessa kunnallispolitiikassa, kuin politiikassa muutenkin. Maanantaina Varsinais-Suomen Kokoomus vahvisti piirikokouksessaan ehdokaslistan eduskuntavaaleihin 2011. Oman paikkani tuolla listalla olin varmistanut jo aiemmin jäsenäänestyksen tuloksen perusteella. Nyt kun lista on valmis, voivat ehdokkaat aloittaa vaalityönsä suunnittelun toden teolla.
Jäsenäänestys on käyty
21.05.2010 0
Lämmin ja nöyrä kiitos kaikille äänestäjilleni ja tukijoilleni Varsinais-Suomen Kokoomuksen jäsenäänestyksessä 26. ? 30.4.2010.
Kyllä Varsinais-Suomessa osataan
24.04.2010 0
Numppa - "Yhdistävä tekijä"
15.04.2010 3
Potilaalle lisää vastuuta - missä on valta?
09.04.2010 0
Julkaistu SYTYN SANOMISSA 8.4.2010 -Salon seudun potilas- ja vammaisyhdistysten yhteistyöyhdistys SYTY ry:n tiedotuslehti
Hallittu kansainvälisyys on voimavara
03.04.2010 0
Salon Seudun Sanomien kolumni 3.4.2010
Päätös on tehty
11.03.2010 0
Arvostelua ja arvostusta
22.02.2010 1
SALO ON TARTTUNUT TYÖTTÖMYYDEN TORJUNTAAN
25.01.2010 4
Kaavoituksella lisää vetovoimaa Saloon
14.12.2009 0
Uutta asennetta päätöksentekoon
03.12.2009 7
Nyt punnitaan Salon päättäjien vastuullisuus
02.11.2009 2
SALO AKTIIVISESTI MUKAAN KEHITYSKÄYTÄVÄÄN
06.10.2009 0
UUSI TIELINJAUS KAATAISI KOKO OHITUSTIEN
25.08.2009 0
Salon kaupunginhallitus aloittaa ensi vuoden talouden suunnittelun
08.06.2009 4
TAVOITTEEKSI RAKENTAVAMPI HENKI SALON VALTUUSTOON !
05.04.2009 0
KAUPUNGINHALLITUS EI PÄÄTTÄNYT LÄHETTÄÄ VALTUUSKUNTAA VIETNAMIIN
23.03.2009 0
Kaupunginhallitus edellyttää säästötoimenpiteitä
05.03.2009 0
Onko Salon kuntaliitos pika- vai kestävyysjuoksua?
24.02.2009 4
Antti otti viran vastaan!
02.02.2009 0
Kannattaako purkaa?
02.02.2009 3
Selvityspyyntö viroista!
07.01.2009 0
KOKOOMUS SELVÄSTI MAAN SUURIN PUOLUE!
04.01.2009 0
HYVÄÄ UUTTA VUOTTA !
31.12.2008 0
RAUHALLISTA JOULUA !
21.12.2008 0
Täysi vauhti päällä!
12.12.2008 0
Uusi Salon kaupunginhallitus valittu!
12.11.2008 0
Järjestelytoimikunta piti viimeisen kokouksensa!
30.10.2008 3
KIITOS äänestäjilleni!
27.10.2008 0
Sauli Niinistö Salon lukiossa!
25.10.2008 0
Työryhmältä yksimielinen esitys kaupunginjohtajasta!
25.10.2008 0
Viestintäministeri Suvi Linden kaupungin vieraana!
22.10.2008 0
Logliftin tuotannon päättyminen kova pala!
20.10.2008 0
Jyrki Katainen Salossa!
19.10.2008 0
Uusi Salo ja vaalit kiinostavat asukkaita!
16.10.2008 0
Vasemmiston vaatimus kaukolämmön hinnan 18 %:n korotuksesta tyrmättiin!
14.10.2008 0
Lottaperinneliitto juhli Salossa!
13.10.2008 5
Aamupuurolla Ilolansalossa!
09.10.2008 6
Järjestelytoimikunnassa äänestettiin kaupunginjohtajaehdokkaiden testaamisesta!
08.10.2008 3
Demareille ei riitä 10% korotus kaukolämmön hintaan!
06.10.2008 0
Ben Zyskowicz Salossa!
05.10.2008 6
Sotaveteraanien hernesoppaa markkinoilla!
03.10.2008 0
Kokoomuksen Salon vaaliohjelma julki!
02.10.2008 0
Kaupunginjohtajaehdokkaat haastateltu!
01.10.2008 6
Itsenäisyyden Museo esillä kaupunginhallituksessa.
29.09.2008 0
Arkinen syntymäpäivä
29.09.2008 0
Onko syyllistäminen tärkeintä?
29.09.2008 0
Kunnallisvaaliehdokkaille numerot
25.09.2008 0
Henkisesti raskas päivä!
24.09.2008 0